tiistai 16. lokakuuta 2012

Kesäduunihaun ihanuuden keveetön sietämättömyys 22.1.2009

Kirjoittanut Mikko Punkari 22. Tammikuu 2009 - 20:34.
Tjaaha 2009 lähti käyntiin ja kun sitä ollaankin ehditty käydä jo melkein kuukausi, niin pitäisi ruveta metsästämään kesätyöpaikkaa. Se on tosi mielekästä. Ei kun, eipäs olekaan.
Suurimmalla osalla firmoista ja varsinkin isommilla organisaatioilla on kotisivuillaan lomakejärjestelmä, johon pitää syöttää omat tietonsa. Suurella osalla kysymykset ovat täysin samat, mutta hakijalla ei ole kuitenkaan mahdollisuutta copy+pastea tietojaan suoraan esimerkiksi työhistoriastaan, sillä järjestelmä pyytää jokaisen tiedon eri kenttään.

Tieto tallentuu kyllä siten varmasti näppärästi oikeaan paikkaan ja työnantajan on helppo arpoa kenet työnhakijoista töihin ottaa.

Mutta kun hommaa miettii hakijan kannalta, joka hakee miljuunaan paikkaan ja klikkailee sen oman, onneksi vielä suhteellisen lyhyen, työhistoriansa työpaikka-työpaikalta miljuunaan kertaan tammi-helmi-maaliskuussa, niin kyllä sillä nousee käyrä otsaan jostain muusta tunteesta kuin riemun rallatuksesta.
Ellei masokisti ole hän.

Siispä EU, valtiovalta tai joku muu ilkeä stannardoiva taho! - Pakottakaa kaikkia käyttämään jotakin helpompaa keinoa, ainakin perustietojenkeruun osalta. Lopuksi saa kysyä hassuja luontevia asioita kuten vaikka lempiväriä tai -sarjamurhaajaa. Jonkun hienon kaavakkeen laitatte nyt kehiin, niin kuin silloin kun kielsitte liian käyrät kurkut! Muuten Karpo teidät perii!

Taikka - mukava työnantaja joka luet tätä, palkkaa sinä minut nyt, niin minun ei tarvitsisi tällä kertaa hakea kesätöitä. Silloin en usuta EU:ta, KELA:a, THK:ta tai muita läpeensä pahoja instansseja kimppuunne.
Jaaha, panokset kovenee...

Nimimerkki: Pieni työnhakijapoloinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti