tiistai 16. lokakuuta 2012

Fuksi - Know your rights and more! 30.8.2012

Kirjoittanut Mikko Punkari 30. Elokuu 2012 - 10:10.
Moikka fuksit ja vähän vanhemmatkin opiskelijoidit!

Kun itse aloitin opiskelut, meni ensimmäiset viikot lähinnä yliopiston rutiinien ja paikkojen opetteluun. Missä se sali on? Milloin se kurssi alkaa? Mikä v*tun demo? Eikö tentti alakaan vartin yli jne.
Jossakin vaiheessa syksyä alkoi jotkin asiat jurppia. Yliopistossa kaikki ei toiminutkaan niin kuin elokuvissa, vaikka paikka on täynnä korkeakoulutettuja neroja. Ensimmäinen tyyppi, jolta voi kysyä neuvoa, mutta hän ei ole kaikkitietävä. Tutor kuitenkin tietää, kuka osaa auttaa.

Know your rights...

Noh, Opiskelijan etuja ajaa tällaisissa tilanteissa ainejärjestöt ja ylioppilaskunta. Ainejärjestö pyörii täysin vapaaehtoisten opiskelijoiden hartiavoimin ja välillä neuvoa ei saa akuutissa tilanteessa heti, koska toimijoilla on hoidettavina myös omat opiskelunsa, työnsä, sekä elämänsä. Ylioppilaskunnalla, eli JYYllä, on kuitenkin palkattua henkilökuntaa, joka auttaa. Me opiskelijat maksamme heidän palkkansa (se 94,50 euroa on JYYn jäsenmaksu, eikä mikään yliopiston lukukausimaksu) ja he ovat töissä meitä varten.

Mitkä asiat sitten ovat sellaisia, mitkä eivät mene kuin elokuvissa? Ehkä tavallisin on se, että tentin tarkistaminen venyy ja kurssisuoritusta ei kirjata sinulle rekisteriin. Sinulla on kuitenkin oikeus ripeään arvosteluun ja moneen muuhunkin asiaan. Kaikki oikeutesi löytyvät täältä listattuna ja tarkemmin kuvailtuna. Jos oikeuksiasi loukataan, apua löytyy siis ainakin joka arkipäivä JYYn toimitiloista Ilokiveltä.


...and more

Te saatte varmasti ensimmäisten viikkojen aikana hirveän kasan informaatiota tutoreilta ja alkuinfoista. Niiden lisäksi kannattaa lipastaa itselleen JYYn kalenteri (jossa on tänä vuonna kannessa ruma bulldogi, tai joku semmoinen seinää päin juossut hauva.) Siinä on lueteltuna kaiken maailman infoa ja tapahtumia. Kannattaa myös katsoa, että liittyy Linkin (ja Ynnän) sähköpostilistalle. Linkkiläiset taidetaan liittää Linkin listoille, kunhan siihen jäseneksi liittymisen yhteydessä antaa siihen luvan.
Toimiviksi testattuja tapahtumia ovat ainakin
  • Avajaismessut ja -piknik + Semmareiden konsertti 4.9.
  • Dumpin uusienbileet 4.9.
  • Linkin fuksisauna 5.9.
  • Ynnän fuksisauna 5.9.
  • JYYn avajaisbileet 6.9.
  • YO-kylän fuksiaiset 10.9.
  • Puutarhajuhla
  • Poikkitieteelliset syyskauden avajaiset 12.9.
  • Jalkapallopuulaaki (Linkin joukkueessa) 18.9.-19.9.
  • Luonnontieteelliset fuksiaiset 19.9.
  • JYY Cooper 3.10.
  • Kauppakadun approbatur (ja Laajavuoren Improbatur) 4.10.
  • IT-päivä 18.10
  • Linkin heittolajien karnevaalit + sauna 19.10.
Kun tähän lisätään kaiken maailman muut random-pippalot, voi todeta, että ohjelmaa löytyy varmasti karsittavaksi asti. Ja jos et karsi, tulet luultavasti valituksi Vuoden Linkkiläiseksi ja KELAn opintojen edistymisseurannan asiakkaaksi.

Linkkiläisten liikuntamahdollisuuksista voit lukea enemmän täältä.

Mikäli pelkkä bilettäminen ja liikunta eivät nappaa, kannattaa ehdottaa Linkin hallitukselle jotakin muuta tapahtumaa järjestettäväksi. Aiemmin on järkätty mm. lautapeli-iltaa ym. Keväisin järjestettävän Instanssin lisäksi syksyllä on yleensä pidetty pienemmät LANit. Itsekään en ole mikään hard core-nörtti, enkä uskaltanut ensimmäisenä vuonna LANeille, mutta sinne mentyäni huomasin, että löytyyhän sieltä muutakin tekemistä, kuin pitsan syönti ja koodaaminen. JYYn kalenterista löytyy myös kaikkea muuta kuin bilemenoa, KampusKinoa, Cafe Linguaa, Hymy- ja Kehitysyhteistyöviikkoa, Valiokuntien kokouksia etc.
Tapahtumien lisäksi kannattaa valloittaa omalle takamukselle tilaa silloin tällöin opiskelijatila Kattilasta ja sen hoodeilla olevasta opiskelutilasta. Myös mikroluokissa saa yleensä jotakin aikaiseksi.



Terveisin
Fuksi 2006
PS. Tämä kertsi kertoo miksen ole vielä valmistunut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti