tiistai 16. lokakuuta 2012

FC Nörttien puulaakipäiväkirja 15.10.2010

Kirjoittanut Mikko Punkari 15. Lokakuu 2010 - 18:07.
Linkin jalkapallojoukkue FC Nörtit ottivat osaa Jyväskylän yliopiston jalkapallopuulaakin sekasarjaan 13.-15.10. Joukkue koottiin ilmoittautumisella ja sitä täydennettiin vielä sen umpeuduttua puskaradion toivekonsertti-ohjelmalla.

Keskiviikko - hämärää touhua

Nörttien kisaurakka alkoi keskiviikkona klo 19 Pörssiä vastaan. Valitettavasti Alvar Aalto ei suunnitellut aikoinaan valonheittimiä Kampuksen kentän viereen ja valoa Suomen syysillassa oli suunnilleen yhtä paljon kuin opiskelijan jääkaapissa loppukuusta, kun lamppukin on jo syöty. Palloa ei juuri näkynyt vaan sen sijainti oli pääteltävä siitä, missä päin kenttää suurin osa muista pelaajista viiletti. Peli oli pitkään tasainen. Painopiste oli linkkiläisten päädyssä, mutta Nörttien kilpikonnan ja siilin risteytystä muistuttava puolustus piti maalin pitkään puhtaana. Matsin ainoa maali nähtiin (tai ei sitä kukaan nähnyt kun oli niin pimeää) kun Pörssin pelaaja ampui kaukolaukauksen puolenkentän tuntumasta. Veto painui Tapio "Grand old man" Honkosen ohi, koska tämä ei erottanut pallon lentorataa. Tilanteen olosuhteita voi verrata siihen, että Tapio olisi ollut savusaunomisen jälkeen nokikolarin kanssa hiilikellarissa ja tämä olisi viskannut hänelle patukan lakritsia. Ssshhheffieldiin karanneen Martti Hyvösen otsalampuille olisi siis toden totta ollut käyttöä. Ottelu päättyi siis Pörssin 0-1 voittoon.

Torstai - Huhut jääkaudesta ovat vahvasti liioitellut

Pekka Pouta ym. meteoroligit olivat epäonnistuneet tulkitsemaan fortraniaan pikkaisen pieleen, sillä pahimmat skenaariot olivat luvanneet torstaiksi 20 senttimetriä lunta ja 10 astetta pakkasta. Aivan nappiin ei kuitenkaan mennyt sillä elohopea oli asteen tai pari nollan yläpuolella ja lunta kentällä ei näkynyt. Huoltojoukot olisivat kuitenkin tuoneet paikalle lämmintä mehua, mutta nopea tutustuminen Kattilan termospulloihin paljasti, että ne olivat olleet aktiivisessa käytössä ja käymistilassa syyskuun alusta saakka.

Päivän ensimmäinen matsi Kortsua vastaan alkoi klo 15, joten valonpuute ei vielä haitannut. Nörtit hallitsivat peliä varsinkin sen alkuhetkillä ja Kortsun puolustus oli puhjeta moneen otteeseen. Hyvistäkään tilaisuuksista huolimatta Nörtit eivät kuitenkaan onnistuneet käyttämään tilanteita hyväksi ja pistämään paikoista sisään. Kortsu sen sijaa onnistui kertaalleen maalinteossa, ja ottelu päättyi samoihin lukemiin kuin Pörssiäkin vastaan. Jottei tulisi toistoa, ilmoitan lopputuloksen tällä kertaa binääri-muodossa: FC Nörtit 0 - Kortsu 1... tÄH?!?!
Pelien välissä osa nörteistä kävi pelaamassa Radikaalin joukkueessa täydennysmiehinä. Radikaali voitti ottelunsa komeasti 5-1 (Binääri-muodossa 101-001) Osa taas siirtyi Lozzin harjoitus/muonituskeskukseen ruokailemaan ja/tai täydentämään energiavarastojaan kahvilla.

Yllätys-yllätys Linkin seuraava ottelu oli Radikaalia vastaan. Radikaali hankki tällä kertaa täydennysmiehensä ja -naisensa muualta. Ensimmäisen puoliajan aloituspotkun suorittava joukkue ratkaistiin
Kivi-sakset-paperi -menetelmällä. Nörttien kapteeni Mika Kivi asettui edustamaan joukkuettaan ja voitti saksia tarjonneen vastustajansa. Tämä oli Linkki Jyväskylä ry:n historian toiseksi legendaarisin kivi-sakset-paperi -suoritus. Itse ottelu oli tällä kertaa värikkäämpi. Nörtit johtivat jo parhaillaan 2-1, Ville "Hyppypotku" Alasen ja Kiven maaleilla, mutta Radikaali hyökkäsi toisella puoliajalla 6:lla-7:llä pelaajalla, ja käänsi ottelun kulun radikaalisti itselleen. Lopputulos 2-4 on jo itsessään sen verran radikaali muutos edellisiin verrattuna, että sitä ei esitetä lainkaan binäärinä. Paikkoja lisäosumiin olisi toki Linkilläkin ollut. Palokan paroni Toni "Valkeakosken" Haka-Risku syötti muunmuassa kahdella nollaa vastaan-hyökkäyksessä pallon Päivi "Äitee" Asikaisen ulottumattomiin ja Juho "60:n euron nappikset" TamMELA tykitti pallon avopaikasta Lozzille saakka.

Erityismaininta pitänee antaa kannustusjoukoille, jotka jaksoivat antaa innokkaasti ohjeita otteluiden aikana. Omien matsien jälkeen jäätiin vielä seuraamaan Ynnän peliä, jonka maalissa viiletti Lauri "Suikka" Marttala. Hän oli silmin nähden liikuttunut kannustuksestamme.

Mikä päivä tänään on? Perjantai!!

Perjantaina oli jäljellä vielä ottelu AC Kanuunaa vastaan. Viikonlopun alku ja kouluhommat karsivat Nörttien joukkueesta muutaman pelaajan pois ja toinen täktinen myytös oli Honkosen siirtyminen maalista kärkeen. Matsin tuomari ei ollut aivan terävimmillään. Vapareita ei juuri kuulunut, vaikka keltaista korttiakin olisi voinut parissa tilanteessa vilauttaa. Lisäksi AC Kanuunan maali jäi oikeudenjakajalta huomaamatta, kun nörtti-vahti Kivi pisti pallon nopeasti takaisin peliin ja Mikko "General Mänizer" Punkari täydensi bluffia mekastuksellaan.Kanuunan maalivahti avitti ottelun loppupuolella Nörttejä kunnolla.

Hän antoi heppoisen avauksen keskelle ja Vili "/C" Auvinen ei erehtynyt, vaan upotti pallon komeasti tolpan kautta vastustajan maaliin. Enempää osumia ei nähty (ei tuomari, eikä kukaan muukaan) ja näin Nörtit ottivat 1-0 voiton maalien mennessä tasan 1-1.

Myös tällä kertaa kannustusjoukot pitivät mekkalaa iloisesti ja kannustivat Nörtti-laumaa parempiin suosituksiin, joskin tällä kertaa fanien keski-ikä oli hieman torstain porukkaa pienempi.

Saldo

Mitä turnauksesta jäi käteen? Kivelle jäi käteen uudet hanskat ja 3,5 euron opintolaina, mutta Nörttien saldo neljästä pelistä oli yksi voitto ja kolme tappiota, sekä kolme tehtyä ja kuusi päästettyä maalia. Maaliero painui siis pakkaselle kolmen osuman verran. Radikaalin "kaikki pelaa" joukkue pääsi lohkosta jatkoon ja pari linkkaria kävi pelaamassa vielä välierässä heidän jengissään, mutta sitä pidemmälle ei kemistienkään tie kantanut. Kaiken kaikkiaan oli mukava pelata, kummallisista olosuhteista ja sarjan sisäisestä pelaajaliikenteestä huolimatta (tai niistä johtuen.) Peliaikaa tuli pojille parilla paikalla ehkä hieman liian vähän, kun taas molemmat tytöt pääsivät/joutuivat ahkeroimaan kentällä koko turnauksen. Mukavaa oli varmasti kuitenkin kaikilla.

Joukkue kokonaisuudessaan
PelaajaPelipaikkaMatsejaMaaleja
Alanen VilleKärki41
Asikainen PäiviKärki/Puolustaja4-
Auvinen ViliKarki/Keskikenttä41
Haka-Risku ToniKeskikenttä/Kärki3-
Honkonen TapioMaalivahti/Kärki4-
Junttila JaakkoPuolustaja3-
Kivi MikaKeskikenttä/Maalivahti41
Laitila MiikaPuolustaja4-
Leinonen JyriKärki4-
Punkari MikkoPuolustaja4-
Saramäki LauraPuolustaja/Kärki4-
Tammela JuhoPuolustaja4-
Viitanen SanttuPuolustaja3-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti